top of page

Käytännön tiedolla johtamista -vieraskynä

Tiedolla johtamisesta puhutaan paljon ja käsite alkaa olla jo jopa kliseinen. Mutta hyödynnetäänkö tietoa oikeasti vai pelkästään puheiden taholla? Tai saadaanko tieto oikeanlaisena helposti pureksittavana esiin ilman, että joudutaan käyttämään monia eri järjestelmiä yksinkertaistenkin analyysien tekemiseksi?


Meillä Kuopion kaupungin liikuntapaikkapalveluissa on ollut KnowUrBiz käytössä uimahallien toiminnan ohjauksessa jo vuosia. Se on helpottanut kävijäanalyysia, muutama vuosi sitten valmistuneen Kuntolaakson uimahallin tulevaisuuden suunnittelua rakentamisvaiheessa ja käyttäjille tarjottavien tuotteiden kustannusanalyysia. Kun tiedämme mikä ryhmä mihinkin kellonaikaan uimahalleissamme liikkuu, pystymme tekemään päätökset ilman mutuilua faktoihin perustuen nopeasti, ilman useiden järjestelmien rinnakkaiskäyttöä.


Näillä tiedoilla olemme tuotteistaneet mm. valtavan suosion saaneen alle 20-vuotiaille kuopiolaisille tarkoitetun Liikkis-rannekkeen, jonka käyttöönoton myötä kohderyhmän yksittäiskäyttäjien käyntimäärät uimahallipalveluissamme on noussut noin seitsemänkertaiseksi aikaisempaan nähden. Toki syitä tähän voidaan kaivaa myös muusta palvelumuotoilustamme, mutta alkusysäyksen kokonaisuudelle antoi tarkasti kerätty ja oikein kohdennettu helposti saatavilla oleva tieto.





Viimeisin konkreettinen esimerkki käytännön ratkaisuista kohdistui Lippumäen uimahallin ilta-aikaisen käytön hinnoitteluun. Olimme seuranneet henkilökuntamme havaintojen pohjalta viimeisten käyttötuntien kävijämääriä jo pidemmän aikaa. Käyntimääräkäppyrät näyttivät selkeästi kaakkoon meneviä suuntimoita, mikä tuki henkilökunnan näkemystä. Ensisijaisena toimintalinjana pidämme kaikessa kävijämäärien lisäämistä mieluummin kuin palveluajan rajoittamista, niin myös tässäkin tapauksessa. Päädyimmekin kokeilemaan alennettuja hintoja kampanjaluontoisesti, olettaen että matalammat hinnat lisäävät selkeästi käyntimääriä.


Lopputulos oli selkeä. Liikkis-rannekkeen tapaista menestystarinaa ei tällä kertaa tapahtunut ja kävijämäärät kohderyhmäkohtaisesti pysyivät käytännössä muuttumattomina. Halvemmat hinnat toki kelpasivat jo palveluita aikaisemmin käyttäneille asiakkaille, mutta toivomamme muutos jäi tapahtumatta. Kokeilun päätteeksi yhteenveto oli selkeä ja alennuskampanja jäi muutaman kuukauden mittaiseksi pysyvän käytännön sijaan.


Kliseellä aloitettaessa on hyvä lopettaa kliseeseen. Aika on rahaa ja sitä ei nykyajan hektisessä työmaailmassa tunnu olevan koskaan tarpeeksi. Kun tarvittava tieto on saatavilla nopeasti, analyysien tekeminen on nopeaa ja vaivatonta. Oli lopputulema sitten mikä tahansa, niin mahdollisuudet oikeisiin päätöksiin on paljon paremmat tiedolla johdettaessa.

35 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page